Menu
EU:n direktiivissä jätetään jäsenvaltioiden päätettäväksi, vaaditaanko organisaatioita hyväksymään nimettömiä ilmiantajia ja seuraamaan heidän toimiaan. Vaikka jäsenvaltio päättäisikin olla sisällyttämättä tällaista vaatimusta kansalliseen lainsäädäntöönsä, se ei kuitenkaan sinänsä tarkoita, että nimettömien ilmoitusten vastaanottaminen ja niiden perusteella toteutettavat jatkotoimet eivät olisi sallittuja.
Yleisesti ottaen organisaation olisi tunnustettava seuraavat ilmiantajatyypit ja sallittava niiden toiminta:
Nimettömien ilmoitusten jättäminen ilmiantojärjestelmän ulkopuolelle ei ole käytännössä kannatettavaa ja haittaa organisaatiota. Noin puolet kaikista ilmoituksista tehdään nimettömänä. Näin ollen ilmiantajakanavien rajoittaminen avoimiin tai luottamuksellisiin ilmoituksiin vähentää huomattavasti niiden tehokkuutta väärinkäytösten havaitsemisvälineenä.
Väitetään, että nimettömät ilmoitukset ovat todennäköisemmin tahallisesti vääriä tai harhaanjohtavia. On kuitenkin myös väitetty, että nimettömien ilmiantajien salliminen lisää raportointia yli kohtuullisen käsittelykapasiteetin. Tällaiset oletukset ovat perusteettomia. Käytännössä perusteltujen ilmoitusten osuus on samanlainen nimettömissä ja avoimissa/luottamuksellisissa kanavissa, eikä nimettömien ilmoitusten salliminen johda raportointituhoon.
Monissa tapauksissa nimettömyys on edelleen ilmiantajan paras suoja kostoa vastaan. Vaatimus vain avoimesta ja luottamuksellisesta raportoinnista voi häiritä ja antaa väärän viestin ilmiantajille. Sen sijaan, että keskityttäisiin raporttien sisältöön, tässä lähestymistavassa keskitytään niiden tunnistamiseen. Lisäksi tämä voi olla monimutkaisempaa ja aikaa vievämpää kuin voisi olettaa. Jos nimettömät ilmoitukset kuitenkin sallitaan, on tärkeää tehdä ilmiantajille selväksi, että nimettömät ilmoitukset voivat rajoittaa mahdollisuuksia sekä tutkia tapausta että suojella henkilöä kostotoimilta.